Tallinnan kiehtovin museo

by katja

IMG_2844

Tallinnan kiehtovin museo on Kumu. Käyn siellä aina Tallinnassa käydessäni, jos mahdollista. On monia syitä, miksi siellä on niin mukavaa käydä.

Ensimmäinen on sijainti Kadriorgin puiston arvokkaassa ja arvoituksellisessa maisemassa. Puistoa on kohennettu viime vuosina ja sieltä löytyykin monenlaista: presidentin linna puutarhoineen, kahviloita, japanilainen puutarha, joutsenlampi, Kadriorg-taidemuseo ja Johannes Mikkelin museo. Joutsenlammen vieressä on yksi suosikkikahviloistani: sopiva auringossa ja sateessa. Sisällä palavat kynttilät ja sekä kahvi että leivokset ovat herkullisia.

Toinen syy on museon perusnäyttely, joka on erinomainen. Se esittelee Viron taiteen historiaa 1700-luvulta vuoteen 1945 havainnollisesti ja taitavasti. Pidän myös siitä, että se on luonteeltaan pysyvä. Voin käydä katsomassa tiettyjä maalauksia, ja löydän ne tutuista paikoista. Ne odottavat siellä kuin vanhat ystävät. Käyn aina katsomassa August Jansenin töitä (kuvat ylä- ja alapuolella). Niiden kätkettyä valoa: sen levollista iloa ja toivoa.

IMG_2843

Kolmanneksi museossa on ollut todella kiinnostavia ja erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museon kuraattoreiden täytyy olla erityisen taitavia: niin kiinnostavaa on heidän työnsä jälki. Vaihtuvia näyttelyitä on yleensä esillä 4-5. Tällä kertaa niitä taisi olla neljä, me kiersimme niistä kaksi.

Jo Haapsalussa yritimme löytää tunnetun virolaisen impressionistin Ants Laiksmaan kotimuseota, mutta emme onnistuneet. Kumusta löytyi kuitenkin Laiksmaan taidetta esittelevä näyttely. Kaikkein eniten oli esillä muotokuvia: hämmästyttävällä taidolla tehtyjä pastellitöitä. Kasvoja, joiden eteen oli pysähdyttävä.

Näyttely esitteli Laiksmaalle tärkeitä paikkoja kotona ja Euroopassa sekä hänen kuvaamiaan ihmisiä. Heitä hän lähestyi kauniisti, lämmöllä.

IMG_2834

IMG_2829

Toinen vaihtuvista näyttelyistä esitteli stalinistista impressionismia Baltian maalaustaiteessa 1940-1950-luvuilla. Tämä näyttely oli pienempi, teemaltaan poliittinen ja yhteiskunnallinen. Kuten neuvostotaide usein, tämäkin näyttely hämmensi. Kuvat välittivät optimistista ja edistykseen ja tulevaisuuteen uskovaa näkökulmaa. Mutta – sitä katsellessa tuntuu, kuin kartta olisi kateissa.

Minkälaisissa puitteissa taitelijat tekivät työtään? Minkälainen ilmaisunvapaus ja liikkumavara heillä oli? Mitä jälkiä he kykenivät jättämään omasta ajattelustaan ja vapaudestaan? Mitä he oikeastaan kuvasivat?

Advertisements