Voiko koti olla toisessa ihmisessä

by katja

 IMG_2787

 

Ensin ei tullut ihastuminen eikä rakkaus. Tuli kodin tuntu: jos se on jossakin, se on tässä. Onni toisen ihmisen kanssa, toisessa ihmisessä, hänen lähellään. Se on salaisuus.

Se syntyy luottamuksesta: tämä ihminen tahtoo minulle hyvää.

Se syntyy mahdollisuudesta kaivata suojaa, olla suojassa, suojaton.

Se syntyy, kun on paljas, paljaampi kuin koskaan. Ja toinen on siinä ja näkee sen ja on. Pysyy.

Sen säilyminen on ihme.

IMG_2789

 

Se voi säilyä, mutta miten. Kun elämä kulkee ihmeellisten ja arvaamattomien reittien kautta. Ja ihminen muuttuu, muuttuu, vaikka näyttäisi entiseltä.

Auttaako se, jos on yhteinen saari. Oma paikka ja aika, jossain. Eikä siellä ole ketään muuta.

Auttaako se, jos on myös omia paikkoja ja ihmisiä, molemmilla, ja vapaus.

Auttaako ilo, että voi nauraa yhdessä. Ja itkeä, yhdessä, vuorotellen, mutta ei yksin.

Auttaako, jos ei tarvitse esittää. Ei missään, millä on merkitystä.

Että luottaa elämänsä toisen haltuun, se on ihme. Että on valmis jakamaan, vaikka ei tulevasta mitään tiedä.

IMG_2788

 

”…Rakkauteen kuuluu ystävyys,/ ystävyyteen rakkaus,/ eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan,/ ei lapsi, ei mies, ei nainen.” Kirjoittaa Helena Anhava. Ja jatkaa: ”Mutta ihmisen poikasella on ohut iho,/ ei höyheniä, ei karvaa,/ se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.”

Kyllä toinen ihminen voi olla koti. Vai pitäisikö sanoa: toisen luona voi olla koti. Samassa huoneessa, maailmassa. Pysyvämpi kuin mikään rakennus.

 

Advertisements