Voisi hetkeksi kadota

by katja

IMG_2046

On joululoma. Pitkän viikon pimeä ilta, jossa väsymys, hiljaisuus, pimeys kaikki ympärillä, ihoa vasten.

Kuuntelin joululauluja koulussa, salin takaosassa. Kuuntelin, ja aistin lyijynväsymyksen. Vielä hetki. Kävelin alakautta ulos ja ajattelin: nyt voisin kadota.

IMG_2047

Kävellä ihmisvirtaan, unohtua kahvilaan, lukea kirjoja kirjakaupan nojatuolissa, käydä pensselikaupassa. Niin olin ajatellut tehdä, kadota hetkeksi. Unohtaa ajan, sen tajun. Kulkea kunnes on pimeää ja valot syttyvät.

Mutta satoi. Olin uneksinut valosta pimeää vasten, pimeässä. Sunnuntaina sen löysin, mutta se oli silloin.

Silti pysähdyin kirjakaupassa, etsin päiväkirjaa pimeille, väsyneille ajatuksille. Joulumarkkinoilta sen löysin, myyjän itse maalaama pellavainen kansi, aavistus valoa ja toivoa. Kevättä.

IMG_2061

Kylmällä käytävällä oli kolme kirkasäänistä poikaa laulamassa joululauluja. Ja mies, kerjäämässä. Pelastusarmeijan joulupata ja sanat, ihan vain sanat, jotka saivat kyyneleet silmiin. Kiitos ja siunattua joulua! Suloinen hymy.

Mietin, miten tällä kertaa ylitän sen kuilun, joka syntyy kun arki päättyy. Odotetusti, leikaten – ja alkaa kiireetön aika, jolloin voi tehdä jotakin tai olla tekemättä. Kun voi olla hellä ja lempeä toisille. Ja itselleen.

IMG_2063

Olen kerännyt pieniä muruja, kuin siemeniä. Kuljetan niitä taskuissani ja yritän muistaa. Yksi tai kaksi sanaa, yksinkertainen hymy, laulu, värejä. Jotain lämmintä, jotain hiljaista, jotain lohdullista.

Ehkä saan kiinni tästä mikä nyt on. Ehkä. En vielä, kohta.