Kaukokaipuu ja koti-ikävä ovat samaa sukua

by katja

IMG_1643

Löysin eilen pienen ja kiinnostavan antikvariaatin Kampista. Se kuului olevan Suomen ainoa kirjakauppa-antikvariaatti, joka myy sekä uusia että vanhoja kirjoja. Ikkunassa oli Markku Envallin kirja Päivä katedraalissa ja muita esseitä (1998). En ole lukenut muita Envallin esseitä, aforismeja kyllä. Jotenkin olen seurannut Envall-Marttisen kirjailijaperheen elämää, sillä Envallin puoliso on ikäiseni. Tittamari Marttinen julkaisi ensimmäisen runokirjansa 14-vuotiaana. Kotiliedessä oli hänestä juttu, jonka leikkasin silloin talteen. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Myöhemmin sain myös Kissa ja merimies -runokirjan omakseni.

IMG_1638

Tästä esseekokoelmasta pidän kovasti. Se on kirjoitettu Britanniassa vuosina 1996-1997 ja maan maisemat ja etäisyys Suomeen ovat kokoelmassa läsnä. Viimekesäisen Englannin-matkan jälkeen Envallin ajatuksia brittiläisestä elämänmenosta oli erityisen kiinnostavaa lukea. Kuten hyvät esseet aina, nämäkin herättivät paljon ajatuksia. Olisi tehnyt mieli jatkaa keskustelua, kysyä tarkennuksia, huomauttaa, väittää vastaan…

Kirjasta löytyy ajatuksia kodista, ikävästä, yhteydestä, kuulumisesta. Essee Ei vertaista on oivaltava kuvaus ikävästä, sen olemuksesta ja paradokseista.

Ikävä on halua olla jonkun luona tai jossakin paikassa, missä ei ole. Jos menee/palaa sinne, ikävä ei ole mikään tae siitä, että on hyvä olla sielläkään. Sitä mitä kaipaa ei voi saavuttaa, se on käsitteellisesti mahdotonta. Ehkä jonnekin kaipaa vain siksi, että se on kaukana. Kaipauksen kohde on kaukametsä, siintävä horisontti, sateenkaaren pää.” (141-142)

IMG_1647

Koti-ikävä dramatisoi ihmisen perimmäiset kahleet: ajan ja paikan. Yhtenä hetkenä voi olla vain yhdessä paikassa. Jos on monta paikkaa, joista iloitsee, ilonsa joutuu maksamaan kärsimällä kaikkien muiden kuin yhden poissaolosta. Sama koskee aikoja. Muut paikat ja ajat kuin tässä-ja-nyt voivat esiintyä van kuvitteellisina, mutta ihmisen osaan kuuluu, että tässä-ja-nyt voi olla kaikista paikoista ja ajoista yhdentekevin.” (s. 143)

”…Tunnesidettä on hoidettava paitsi ihmiseen myös paikkaan. Kumpaankin se voi katketa myös niin, ettei sitä voi solmia uudelleen. Niin ihmisen kuin paikan ainoaksi merkitykseksi voi tulla, mitä se kerran oli. Hänet/sen kohdatessaan tuntee hänen/sen ja itsen välisen näkymättömän, purkamattoman väliseinän.” (s. 147)

IMG_1639

Miksi ihminen ei tuntisi koti-ikävää, kun kasvikin tuntee. Koti-ikävä on irti reväistyjen juurien kipua. Puutarhassa kasvatettu ruukkukasvi täytyy sopeuttaa kodin uuteen ilmastoon. Samannäköisellä kuusella ja männyllä on alueelliset rotunsa, jotka sopeutuvat huonosti siirtoon toiseen maakuntaan.”  (s. 148)

Kaukokaipuu ja koti-ikävä ovat vastakkaisia mutta myös samansukuisia tunteita.” (s. 144) Molemmissa ihminen haluaa olla poissa omasta elämästään, jossakin toisaalla, kaukana, kirjoittaa Envall.

IMG_1648

Envall muistuttaa, ettei koti-ikävä ole vain kivulloinen tunne. ”Koti-ikävä on hallittavissa silloinkin kun se ei ole torjuttavissa.” Envallin mielestä tärkeimmät keinot koti-ikävän hallitsemisessa ovat ajan kulun tarkkailemattomuus, toisten tunteiden kuuntelu, surutyö ja koti-ikävän laimentaminen muihin tunteisiin.

Pitäisi siis lopettaa päivien laskeminen ja malttamaton odotus, unohtaa aika ja elää sitä. Pitäisi muistaa, etteivät kaukana olevat olosuhteet ole syvällisesti onnellisemmat kuin käsillä olevat. Kotiolot ovat ainoastaan tutummat.

Koti-ikävä on surun laji, ja kaikkea surua vahvistaa torjuminen, kirjoittaa Envall. On parempi surra surut, kuin kieltää ne. Koti-ikävä lievenee muiden tunteiden myllerryksessä. Yksi niistä on selviytymisen ilo vieraissa olosuhteissa.

IMG_1649

Koti-ikävä ja kaukokaipuu jotenkin juurtuivat minuun, kun lapsuudessa ja nuoruudessa muutimme säännöllisin väliajoin valtameren taakse. Nyt tuntuu, että minulla oli lähes aina ikävä. Oli perillä olemisen paikkoja, mutta me olimme paljon muualla.

Samalla opin nauttimaan vapaudesta, iloitsemaan omasta tilasta omassa kielessä ja ajatuksissa. Perillä olemisen tuntu on tullut elämään vasta viime vuosina. Ymmärrys siitä, että koti voi olla tässä ja nyt.