Hidas ja epätietoinen

by katja

IMG_1402

Loman viimeisinä päivinä on hyvä lukea kirjaa, jossa suunta on toinen. Jossa ajatukset ovat matka-ajatuksia ja mielessä ovat lähdöt ja paluut. Sellainen kirja on Saara ja Kyllikki Villan Äidin lokikirja (2013), jossa on tyttären valitsemia ja merkinnöillä varustamia äidin matkapäiväkirjoja.

Kirja on hyvin toimitettu, se on lukijaystävällisin Kylikki Villan matkakirjoista. Erityisesti pidän siitä, että kirja on syntynyt kaipauksesta. ”Kun menetämme ihmisen, kanssakäyminen päättyy. Ja silti se jollain tavoin sinnikkäästi jatkuu: jonkin ajan päästä haluamme tietää lisää, ymmärtää enemmän, nähdä yhteyksiä, kehityskulkuja, kuvioita. Tai vain kaipaamme dialogia, joka vuosikymmeniä on ollut ilman muuta olemassa.” (s. 7)

IMG_1403

Saara Villa valitsi kirjaan 1960-70-lukujen matkapäiväkirjoja, koska halusi tutkia äitinsä ”hitaan ja epätietoisen matkustamisen” tapaa. Sitä elämäntapaa, joka monelta osaltaan on jatkunut itsestäänselvyytenä hänen omassa elämässään. Äidin matkapäiväkirjojen lukeminen on ollut Saara Villalle äidinkielen kohtaamista.

Jokaiseen matkapäiväkirjaan liittyy Saara Villan taustoitus, jossa kerrotaan elämäntilanteesta. Samoin kerrotaan jokaisen matkan bibliografia: tekeillä olevat käännöstyöt, äidin ja tyttären luettavat kirjat.

IMG_1406

”Näin tahdon matkustaa. Ajattelin toisenkin itsestäänselvän ajatuksen: minä elän vain kerran ja yli puolet elämästä on mennyt. Milloinkaan ei ole ollut olemassa matkailua sellaisissa mittasuhteissa kuin nyt. Tuskin milloinkaan ihmiset ovat kokeneet matkoillaan niin vähän kuin nyt.” (Kyllikki Villa 18.6.1965, s. 59)

Ja nyt ajattelen, että myös matkustaminen niin kuin ihmisten pariin meneminen kotonakin on viime kädessä oman olemuksen etsimistä ja kartoittamista. Tuollainen minäkin olen, tai: olen erilainen. Tästä pidän, tuosta en pidä.” (Kyllikki Villa 28.7.1965, s. 90)

IMG_1410

”Viimeistä päivää Välimerellä, jonka piirissä olemme eläneet lähes kaksi kuukautta. (Sellaista en koskaan luullut mahdolliseksi. Minulle on tärkeää yhä uudelleen todeta, että elämässä voi jotain, ettei ole pakko olla täysin olosuhteiden armoilla.” (K.V. 21.8.1965, s. 108).

Vuonna 1967 naiset suuntaavat Portugaliin. 23.6. Kyllikki kirjoittaa: ”Alan viimeinkin ”irrota”, tunnen olevani etelässä, eläväni toista elämää. Olemme tänään kävelleet tuntikausia, ja nimenomaan kukkuloita ylös ja alas.” (s. 127)

IMG_1448

Matkoillaan Kyllikki tuntee olevansa suomalainen. Hänelle se tarkoittaa sitä, että hän kaipaa yksinkertaista kauneutta, tarkoituksenmukaisuutta, väljyyttä ja hiljaisuutta. Hän ei halua olla turisti ja välttää paikkoja, joissa turistit ovat.

Kirjassa on kaunista se, miten Kyllikki kirjoittaa tyttärestään. Hän pohtii kasvatustapojen erilaisuutta ja ajautuu myös keskustelemaan aiheesta. Tytär on hänelle lapsi, mutta kuitenkin tasavertainen keskustelussa. Keskinäinen kunnioitus on vahvaa.

IMG_1447

Tytär kirjoittaa: ”Tuntuu kuin meidän molempien elämään olisi iskostunut rytmi, joka ei välttämättä aina noudattanut vuodenaikoja mutta oli aivan yhtä vääjäämätön. Suunnitelmissa oli aina jokin paikka, paluu tuttuun tai uusi ja tuntematon.” (S.V. s. 362)

IMG_1377

Näinä päivinä olen kysellyt lapsilta, mikä lomassa on ollut parasta. Huomaan, että meille kaikille on ollut tärkeää olla rauhassa, nähdä ystäviä, kulkea vaihtelevissa maisemissa. Silti ehkä tärkeintä on ollut tila ja rauha: ei kiirettä mihinkään.

Pohjois-Karjalan hiljaisuus ja puhdas tummanvihreä ja kirkkaansininen kauneus. Englannin puistojen vehreys ja valo: lämmin aurinko. Mutta myös ruuhkat ja ihmisten paljous, niitä en muistanut.

Tarton puistot ja kadut ja lehdot, Ema-joen varsi, pyörällä ja rauhassa. Hautausmaa, joka oli kuin sademetsä. Jossa jokaisen kiven lähellä oli penkki: lepopaikka.

IMG_1378

Minäkin kaipaan matkoillani väljyyttä ja hiljaisuutta. Vaikka matkailu tuntuu välttämättömältä, minulla on aina myös vähän koti-ikävä. Etsin salapaikkoja ja katveita, joiden ei tarvitse olla erityisiä. Mutta niissä on hyvä olla.

Ehkä kaikkein eniten kaipaan lomilta ajattomuutta. Sitä, että täytymiset ja aika katoavat, on vain pieniä asioita, ei suuria ollenkaan. Voi pestä mattoja, poimia marjoja, lukea riippukeinussa. Tulla sisään, kun tuulee.