Vaeltelun taidosta

by katja

IMG_0309

Tämä on ollut iloisten oivallusten viikko. Riippukeinuhaasteesta poiki paljon hyvää: pöydälläni on iso pino kirjoja. Olen lukenut niistä kaksi ja puoli. Kahden aihepiirit liittyvät kirjoittamiseen, jotenkin riemastuttavasti.

Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013) ärsytti minua ensin aika paljon. Tyylilaji oli aivan vieras. Mutta jatkoin kuitenkin lukemista ja vähitellen kirjan mieli avautui. Kirja kertoo elämänmuutoksesta, japanilaisesta 1000-luvulla eläneestä hovineidosta sekä kirjoittajan vaihtelevasta suhteesta häneen ja maailmaan.

Toinen kirja on Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2008). Kirjan aiheena on paitsi juokseminen, myös kaikki muu, kuten kirjoittaminen ja mennyt elämä. Tämän kirjan tyylistä pidin kovasti. Tällaisia kirjoja haluaisin lukea enemmänkin ja otan suosituksia uusista mielelläni vastaan.

IMG_0258

Molemmista kirjoista tuli sellainen oivallus, että tällainen kuljeskeleva kirjoittaminen on mahdollista. Ei tarvitse ajatella kaukana näkyvää päämäärää, maalia, jossa kaikki on hyvin ja järjestyksessä. Sen sijaan voi kirjoittaa siitä, miten maalia kohti on kompuroinut. Kuinka monta kertaa eksynyt? Mihin eksyksistä on löytänyt? Mitä on kirjoittaessaan oppinut, oikeasti?

Sellainen kirjoittaminen vaatii kuitenkin irti päästämisen ja vaeltelun taitoa. On unohdettava se kontrolloiva katse, jonka sisäistämiseen koko tutkijankoulutus tähtää. On unohdettava muutkin kontrolloivat katseet, joita riittää, ja annettava mennä.

IMG_0305

Kuvissa on ihmeellinen Pohjois-Karjala (Petkeljärvi, Parppeinvaara, Möhkö). Me vain emme enää ole siellä. Olemme kotona, ja täälläkin on hyvä.

Täällä kotona olen pyöräillyt. Yksin, mutta myös yhdessä.

Yhdessä pyöräileminen on parasta. Ei vain siksi, että tulee tuupatuksi vauhtiin ylämäessä, pyytämättä. Tai siksi, että saa polkiessaan käteensä valmiiksi avatun vesipullon. Tai siksi, että on joku, joka etsii parhaimmat taukopaikat (ja pitää huolta että myös pysähdymme niissä). Vaan myös siksi, että yhdessä pyöräileminen on vaeltelua.

Yhteistä tajunnanvirtaa, jossa jutut eivät ala eivätkä lopu, vaan jatkuvat. Ne polveilevat, ja me kuljemme ja pysähdymme ja taas jatkamme.

IMG_0310

Advertisements