Tuore puu

by katja

IMG_9681

Miksi ihmiset muistavat niin tarkasti lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia, mutta aikuisuudesta voi olla kadoksissa pitkiäkin jaksoja?

Ehkä siksi, että ensimmäiset kerrat muistaa. Hapuilevat yritykset, varovaiset askeleet – tai pelottoman, luottavaisen syöksyn kohti tuntematonta. Ensimmäinen ystävä, opettaja, polkupyörä, rakastettu…

Miten ne voisi unohtaa?

Ja miten sen, joka toistuu ja toistuu joka päivä uuvuksiin asti, voisi muistaa?

IMG_9682

Minulla on ollut uutta ikävä.

Silloin, kun kotimme oli vasta rakennettu ja vielä hyvin kesken, yksi vieraamme pysähtyi ovella ja sanoi: Täällä tuoksuu tuore puu.

Minulla on sitä tuoksua ikävä. Hämmennystä uuden edessä. Kokeilemisen riemua.

Karttaa, jota ei ole, jota en tunne. Se on valkoista vain: etsi ja löydä. Ja sitten piirrä kartta, jos haluat.

IMG_9684

Nämä kuvien leikkipaikat ovat juuri niitä, joita ei voi unohtaa. Kauan sitten ne olivat suljettua aluetta. Putouksille pääsi kiipeämällä aidan yli. Rakennusten ikkunat olivat rikki, emme nähneet koskaan ketään.

Mutta putous oli aivan sama. Lumoavan, iättömän sama.

IMG_9686

Tytär oli mukana retkelläni ja kysyi: Äiti, mistä tuo intohimo kuvata vesielementtejä tulee?

Sirkka Seljalla on vastaus:

”Avara merenranta. Siellä mies, maininkien vartija, asettui/ makuulle veteen ja otti merta niin kuin toiset ottavat aurinkoa./ Ja niin minä opin: lähellä tai kaukana, aina voi ottaa merta.” (Sirkka Selja)

Ehkä minä otan aurinkoa ja merta.

IMG_9687

Meri on vanha ja aina uusi. Puut ovat vanhoja ja uusia, tuoksuvia.

Kevät on uusi. Sitä eläessä on mahdollista olla alussa, nähdä sen toteutuvan. Jokin, mitä ei ollut, syntyy ja on.

Advertisements