Paikka elämässä

by katja

WP_20150106_021

Oletko löytänyt paikkasi elämässä, sinä?

Tämän kysymyksen eteen pysähdyin sosiaalisen median uutisvirrassa. Kysymyksestä alkoi pitkä ja polveileva keskustelu. Toiset sen olivat löytäneet ja toiset sitä etsivät. Minulle tuo kysymys tuntui aivan selvältä.

Olen niin perillä kuin perillä voi olla. Kuin tässä elämässä on mahdollista.

Ymmärrän, etteivät asiat tule valmiiksi. Ettei pysyvästi voi omistaa mitään. Ei ihmisiä, ei maata, ei työtä.

WP_20150106_029

Että se kaikki, mikä on käsillä ja tekeillä, minkä haluan tehdä loppuun ja saattaa valmiiksi, on kuitenkin kesken.

Ymmärrän, että kaikki mikä on, on haurasta. ”Kaikki on valmista, täydellistä/ otettavaksi meiltä pois.” (Niilo Rauhala). Haurasta ja menetettävissä, ja juuri siksi täydellistä ja olevaa, tässä ja nyt.

Tänä talvena olen miettinyt omia haaveitani. Mitä olen tehnyt vuosille, jotka sain?

Ajattelin: haluaisin maalata vielä monta ikonia. Ikonin edessä olen kasvokkain olevaisen kanssa: ihmisen paikassa. Se katsoo minua, ja näen itseni sitä vasten. Siinä olen, sellaisena kuin olen. Epävarmana, kysyvänä, lohtua etsien.

Mutta myös suurempaa vasten. Jotain pysyvää.

WP_20150106_015

Valmista ei tule. Minun ja kenen tahansa elämän merkitys syntyy siitä suhteesta, joka minun ja toisen ihmisen välillä on.

Minulle elämän tarkoitus on se, että olemme toisillemme. Se jää.