Joku mieli

by katja

 

IMG_9284

Joskus yksi viikko on kuin koko elämä.

Siksikö  ompelit tilkkutäkkejä, mummoni? Että saattaisit koota yhteen kaiken sen kirjavan: valoisan, kirkkaan, harmaan ja pimeän? Että voisit edes mielessäsi kuvitella, että niistä syntyy yhteen sointuva ja mahdollinen kokonaisuus? Jossa on joku mieli?

Tiedätkö mummo, yksi tämän viikon parhaista hetkistä oli se, kun syliini tupsahti pieni tyttö, kaimasi. En tuntenut häntä entuudestaan, mutta siinä hän oli. Pienenä ja hymyilevänä. Mitään kyselemättä hän painoi päänsä syliini ja työnsi pienet kätensä käsiini. Välillä hän livahti pois ja tuli taas takaisin, pöydän alta.

IMG_9285

Oli ihanaa juhlia ystävän syntymäpäivää. Hänenkin seinällään on tilkkutyö. Sellainen, jossa on rauhalliset ja lempeät värit.

Hän on ajaton ja iätön, tuo ystäväni. Vuosistaan huolimatta nuori tyttö, aina. Ihminen, jonka luo voi mennä sellaisena kuin on.

Sellaisia ihmisiä ei ole paljon.

Siinä vihreässä keinutuolissa olen istunut, teekuppi kädessä. Joskus vain ajatus siitä paikasta on rauhoittanut mielen.

IMG_9288

Oli myös kirjamessujen hälyä, josta selviän vuosi vuodelta huonommin. Yksi korva kuulee yhden puheen, toinen korva tarttuu toiseen. Pöydillä on kirjoja, joiden kanssa olen yksin, mutta joista voi löytyä kokonainen maailma. Turva, lohtu, uusi näköala, elämys.

Olin siellä, kyllä, mutta en viipynyt. En osannut pysähtyä. Mukaan tarttui joitakin kirjoja, joihin haluan palata. Valamon luostarin kurssiohjelma, kortteja.

Jotakin sieltä löytyi: rakas tyttäreni, jonka kanssa sain istua ja puhella hetken.

IMG_9287

Hälyn ja juhlan, työn ja iltojen pimeyden keskellä oli myös muuta. Hiljainen viesti, jonka edessä jäi kaikki muu.

Ajatukset ja rukoukset ovat siellä, missä ystävämme ovat. Missä syli on tyhjä.

Mihin ei ole sanoja, ei viisautta.

IMG_9291

Mummo, nuo kirjavat tilkkutäkkisi. Tämä kummallinen elämä, jonka värien koko kirjo voi olla läsnä yhdessä viikossa ja yhdessä päivässä.

Syntymäpäivillä laulettiin ystäväni lempilauluja. Siellä laulettiin virsi, joka on minunkin lempilauluni. Sen sisään voin sulkea kaikki tämän viikon ihmiset, nämä kaikki elämän värit.

Ilon ja kiitollisuuden, surun ja epätoivon, tyhjyyden. Ystävyyden ja rakkauden. Elämän käsittämättömän haurauden.

Mummo, olisiko se tämän kirjavan tilkkutäkin pohjaväri ja mieli? Jokin, joka sitoo yhteen ja antaa mahdollisuuden jäädä tähän? Tyhjin käsin, mutta ei ilman toivoa.

IMG_9286

Käsiisi, jotka ristinpuussa
kantoivat tuskat sairaiden,
myös minä turvaa vailla riennän,
armahda, Herra ihmisten!
Oi ethän, Kristus kärsivä,
pois väisty heikon viereltä.

Aurinko, kuu ja taivaan tähdet
sinussa luotiin kirkkaina,
vaan valo kirkkaampana loistaa
pääsiäisaamun taivaalta.
Niin loista, pyhä rakkaus,
valaise pelko, ahdistus.

Luot, Jeesus, katseen vaivoihini,
on läsnä valtakuntasi.
Saan armon hyvän sanan kuulla,
syntini annat anteeksi.
Haavaisi kautta parannat,
elävän toivon lahjoitat.

Luo voimallansa Luoja kerran
myös uudet taivaat, uuden maan.
Se voima yltää tähän hetkeen,
kun sinuun, Kristus, luottaa saan.
Sinussa päivään selkeään
ja toivoon, hiljaisuuteen jään.

(Virsi 479, sanat Niilo Rauhala)

Advertisements