Käänteitä

by katja

IMG_9142

Minusta tuntuu, että olen yrittänyt ymmärtää elämän käännekohtia siitä asti, kun olin 11-vuotias. Sen ikäinen olin, kun muutimme Amerikkaan kolmannen kerran.

Uusi koti, uusi kieli, uudet ystävät, uusi elämä. Joka katkesi taas, kun vuoden kuluttua muutimme takaisin kotiin. Olin matkalaukkulapsi.

Amerikassa ystävystyin pakolaisten kanssa. Suuri osa perheystävistämme oli emigroitunut Amerikkaan Suomesta – he itse tai heidän vanhempansa. Kuuntelin tarkasti myös heidän kokemuksiaan.

IMG_9143

Halusin oppia ymmärtämään, mitä maan ja kodin ja kielen jättämisestä seuraa. Tuo ymmärtämisen halu sai minut valitsemaan opintojen suunnan ja tutkimusaiheen. Olen etsinyt vastausta jo monta vuosikymmentä.

Samalla olen miettinyt sitä, voiko toisen kokemusta ymmärtää. Ymmärtämisen kaikupohja on omissa kokemuksissa, kyvyssä samaistua, asettua toisen asemaan. Jos kertoo toiselle, mitä on kokenut, voiko hän ymmärtää sen?

IMG_9156

Nämä pohdinnat saivat jatkoa sairastuttuani syöpään. Silloin etsin käsiini vertaiskertomuksia. En jaksanut etsiä heitä, jotka olivat kokeneet saman. Elleivät he etsineet minua. Ellemme kohdanneet muuten. Onneksi heitäkin oli.

On mielenkiintoista, että luin vertaistarinoita, mutta minulle ei tullut mieleenkään lukea aiheesta ilmestyneitä tutkimuksia. Vaikka itse olen koulutukseltani tutkija.

Sairastumiseni aikoihin ilmestyi Piret Paalin väitöskirja, jossa oli aineistona syöpään sairastuneiden kertomuksia. En lukenut kirjaa enkä mennyt seuraamaan väitöstilaisuutta. Ajattelin, ettei sitä, minkä keskelle olin joutunut, voi ymmärtää sivusta, ulkopuolisena. Enhän itsekään ymmärtänyt sitä. Se oli tuntematon maa, jossa sanoja ei alkuun edes ollut.

IMG_9190

Jollakin tavalla se oli myös pyhä maa. Jotakin sellaista, jota ei voi eikä pidä selittää. Jonka edessä on oltava hiljaa, tyhjin käsin, ilman kenkiä. Se tapahtuu, koska sen on tapahduttava. Kaikki esineet, tekosyyt, vaatteet ja suoja viedään. Jäljelle jää hengitys, elämä, jossa onkin kaikki.

Sitten, hiljalleen, tuon hiljaisuuden yli alkaa kulkea jotakin. Läheisiä ihmisiä, laulu, metsä, meri.

IMG_9141

Vuosi sairastumisen jälkeen ilmestyi oma väitöskirjani, kahden vuosikymmenen työn tulos. Yritys ymmärtää, mitä pakolainen kokee. Tutkimus oli sairastuessani miltei valmis. Mutta miten sain kirjoitettua sen loppuun sellaisen vuoden aikana?

Siksi sain, että tietokoneen avatessani olin muista huolista vapaa. Se oli minun hiljainen, oma huoneeni. Ja minä halusin jatkaa siitä, mihin olin jäänyt. Tarvitsin tulevaisuuden. Asioita, jotka tapahtuvat sitten.

Väitöskirjan jälkeen yritin jatkaa tutkimustani, mutta se ei enää onnistunut. Jotakin oli tapahtunut. Oman kokemukseni myötä olin kadottanut uskoni tieteen kieleen. Oma kokemukseni oli jossain sen ulkopuolella. Miten voisin edes olettaa, että on mahdollista tutkia omaa aihettani – muiden käännekokemuksia?

IMG_9182

Viime vuodet olen etsinyt kieltä takaisin. Olen yrittänyt tavoittaa omaa kokemustani, katsoa sitä.

Ensin oli hiljaisuus. Sitten oli kuva. Vasta sitten tulivat sanat. Mutta kaikelle ei ole sanoja.

Vielä en tiedä, miten käy. Onko edessäni sellainen raja, jota ei voi ylittää.