Pyörä ja Berliini

by katja

WP_20140721_002

Kaupungeilla on monia kasvoja. Sama kaupunki voi olla eri ihmisille eri kaupunki. Ja näyttää samallekin ihmiselle monet, erilaiset kasvot.

Kävin Berliinissä opiskeluvuosina kahdesti, juuri muurin murtumisen jälkeen. Silloin itä- ja länsiberliiniläisille oli vielä erihintaiset bussiliput. Muurin kappaleita saattoi käydä murtamassa itse. Torilla myytiin itäsaksalaisten sotilaiden mantteleita.

Viimeksi kävimme Berliinissä neljä vuotta sitten. Taas oli tapahtunut paljon. Muuri on yhä himmeämpi varjo, yhä enemmän jotakin sellaista, mitä mennään katsomaan museoon.

WP_20140721_004

Viimeksi kiersimme Berliiniä ja ympäristöä autolla ja kävellen. Nyt meillä oli pyörät.

Pyörä on ylinoimaisesti paras tapa liikkua kaupungissa. Kaupunki on lähes tasainen, pyöräteitä on kaikkialla, pyöriä saa lähes jokaisesta kadunkulmasta 8-12 euron päivähintaan. Pyöräilykulttuuri on selvästi vahvempi kuin meillä.

Parasta oli kuitenkin se, että pyörällä avautui aivan uusi Berliini.

WP_20140722_029

Kiersimme Spreen rantoja, kaupunginosasta toiseen.  Tällä kertaa emme suunnistaneet matkaoppaan mukaan. Meillä oli vain kartta ja pyörät.

Kaupungissa oli nytkin valtavat määrät turisteja, mutta me sivuutimme väkijoukot enimmäkseen kaukaa.

WP_20140721_008

Ajelimme puistoissa, kaduilla, metsissä ja siirtolapuutarha-alueilla.

Vaikka matka ei ollut pitkä, aika tuntui vain jatkuvan. Minä ja sinä ja suuri kaupunki.

WP_20140721_020

Erityisintä Berliinissä ovat historian uskomattomat kerrokset, miljoonakaupungin tarinat. Sen kuhinan keskellä voi pysähtyä ihmettelemään kaikkea, silti oikeastaan mistään ei tarvitse hämmästyä. Erilaiset tarinat mahtuvat samaan kaupunkiin.

Minunkin tarinani. Jota voi kaiken sen liikkeen keskellä katsoa toisin.

Advertisements