Samaa heimoa

by katja

WP_20140517_034

Mihin heimoon Sinä kuulut?

En nyt tarkoita perhettä, sukua tai kansaa. Tarkoitan yhteisöä, joka on muodostunut yhteisen kokemuksen perusteella. Antropologi Liisa Malkki kutsuu sellaisia heimoja kokemusyhteisöiksi ja sanoo, että joskus niiden voima ja merkitys voi olla paljon suurempi kuin perinteisten yhteisöjen. Kokemusyhteisöt voivat pysyä suljettuina muille. Niiden jäseniä yhdistää, väljästi tai vahvasti, jokin yhteinen kokemus. Se voi olla sodasta, rauhanturvajoukoista, pakolaisleiriltä, sairaalasta, samasta sairaudesta tai jostain muualta.

Kokemusyhteisön voima on siinä, että siellä voi jakaa yhteisen kokemuksen. Kokemus voi olla luonteeltaan sellainen, että sen jakaminen muiden kanssa on vaikeaa tai mahdotonta.

WP_20140517_033

Minä kuulun moniin heimoihin.

Yksi heimoni on muuttanut minua eniten, ja siihen tulen varmaan jollakin tavalla kuulumaan aina. Tähän heimoon minua yhdistää kokemus sairaudesta – sairauteen liittyvät voimakkaat tunteet: pelko, ilo, luottamus. Tottuminen elämän haurauteen. Tämän heimon kanssa olen jakanut monia hetkiä. Meillä ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin kokemus samasta sairaudesta, mutta se riittää. Siitä ei välttämättä tarvitse edes puhua.

Kun käyn sairaalassa, juttelen ventovieraiden ihmisten kanssa tavalla, joka on itsellenikin hämmentävä. Mutta tässä heimossa se on mahdollista.

WP_20140517_032

Olen ajoittain seurannut Yle Teemalla esitettyä kreikkalaista Saari-sarjaa, joka kertoo eristyneestä Spinalongan saaresta. Sarja on kirjoitettu Victoria Hislopin romaanin pohjalta ja se pohjautuu historiallisiin tapahtumiin. Saarella asuu vain lepraan sairastuneita, kuin Seilissä aikanaan. Nyt, sarjan loppuvaiheessa, on sairauteen löytynyt parantava lääke.

Yhteisön jäsenet paranevat, yksi kerrallaan, ja saavat luvan poistua saarelta. He ovat viettäneet saarella monia vuosia, kokeneet kipeitä jäähyväisiä, aloittaneet uuden elämän niissä puitteissa, jotka saivat. Omassa yhteisössään he pystyivät elämään mahdollisimman tavallista elämää. Hoitamaan puutarhaa, leipomaan, tekemään työtä. Nyt saaresta on luovuttava ja muutettava mantereelle, muiden luo.

Lähtemiseen liittyy pelkoa, mutta myös iloa ja toivoa. Mutta uskovatko muut, että he ovat todella parantuneet? Ottavatko he heidät vastaan tavallisina ihmisinä, jotka ovat palanneet kotiin? Saavatko he mahdollisuuden etsiä omaa paikkaansa?

Miten käykin, saarelaisia yhdistää vahva yhteinen kokemus. He ovat olleet vieroksuttuja, he ovat joutuneet luopumaan paljosta, mutta he ovat selvinneet.

WP_20140517_031Elämä jatkuu, myös voimakkaiden kokemusten jälkeen. Yhteys heimolaisiin kantaa silloin, kun on kohdattava jaettuun kokemukseen liittyviä tilanteita. Käytävä sairaalassa – tai jotakin muuta.

Mutta on hyvä etsiä tapoja jakaa kokemusta myös muiden kanssa. Se on tärkeää, jotta voi elää itsenään, kokonaisena olentona maailmassa. Sellaisena, jolla on omat haavansa, mutta joka elää niiden kanssa tai niistä huolimatta.

Ihmisillä on varjonsa.

WP_20140517_030

Nämä kuvat ja tämä hieno ovi ovat Pärnusta, erään toukokuisen, helteisen päivän illasta. Kävelimme rannan hiekassa, istuimme syömässä polttavassa auringossa. Katselimme vihreää tiiliseinässä, ikkunoissa, ovissa.

Se oli ihmeellisen kaunis ilta.

 

 

 

 

 

Mainokset