Kun mieli on rauhaton

by katja

Kun mieli on rauhaton, on etsiydyttävä sinne, missä on hiljaista ja kaunista. On tehtävä pieniä asioita. Hoidettava puutarhaa, leivottava sämpylöitä, silitettävä vaatteita. Niiden pienien asioiden aika on nyt ja niistä kaikista olen kiitollinen. Niiden tekeminen on minulle kuin elämän virta.  Mahdollisuus olla maailmassa, omalla paikallaan, tässä.

Sairastumisesta on jo kauan, mutta siitä lähtien elämän pienet ja joskus raskailta tuntuvat tekemiset ovat olleet etuoikeus ja lahja. En osaa selittää, miksi niin on. Ehkä siksi, että juuri pieniä asioita tekemällä kiinnittyy maailmaan ja on lähimmilleen, tekee asioita mahdolliseksi. Tietää, ettei minun eikä heidän tarvitse olla yksin ja selviytyä. Elämme, saamme olla toisillemme.

Kaunis ja hiljainen paikka. Sellainen on oma koti.

Mutta sellaisia paikkoja etsin myös matkoilta. Ne ovat lepopaikkoja, hiukan piilossa reitiltä, mutta löydettävissä.

Tallinnassa lepopaikkani on ulkomuseo  Rocca al Mare, josta nämä kuvat ovat. Se perustettiin 1957 kaupungin liepeille, meren rantaan. Keväällä ja syksyllä siellä on hiljaista, mutta kesälläkään ei ole ruuhkaa, ellei sitten juhlapyhinä. Alue on suuri ja se on rakennettu kylän muotoon. Rakennukset ovat 1700-1900-luvuilta ja niitä on peräti 72.

Rannalla tuulee. Taloissa kulkiessaan voi pysähtyä miettimään entistä elämää. Mitä ajatteli se kaukainen ihminen, joka kirjoi kauniit värit peittoon? Kenelle hän sen teki? Rauhoittiko tuo keltainen, vallaton peitto tekijänsä mielen? Oliko hän onnellinen?

”Talo ei ole mitään./ Huone pelkkää tyhjää./ Muuta on koti.

Kodit kasvavat kodeiksi/ aikaa myöten. / Kun pihanurmen ratamonlehdet/ tai asfalttipihan arat/ kulottuneet korret/ ovat tarttuneet sydämesi syrjään,/ kun sydän on juurtunut/ ruokamultaan kivien ja asfaltin lävitse,/ kun sydän on juurtunut/ pohjaveteen saakka,/ silloin olet kotona. (Ellen Niit)

Kotona maailmassa.