vain tämä päivä

by katja

 

WP_20140407_029

Kun on päivät kotona opintojen ja kirjoitustöiden parissa, on ajanlasku erilainen. On hiljaisuutta, auringon huomaa, tuntee. Ja sateen, kattoa vasten, iholla. Kuulee linnut, hiljaisuuden. Eikä enää tiedä miten voisi olla ilman sitä. Ja kun siitä lähtee ihmisten pariin, aikataulujen, nopean rytmin, hämmentyy.

Kun lapset ovat lähteneet kouluun ja mies työhön, olemme kahden kotona, koira ja minä. Se makaa työpöytäni vieressä, havahtuu kun liikahdan. Joskus on kolmaskin, kissa, päiväunillaan. Olen kirjoittanut uuvuksiin asti. Mutta on tuntunut, että työ edistyy, ja ymmärrän enemmän.

WP_20140413_009

Toisina päivinä olen istunut pihamaalla auringossa, siirtänyt kukkia. Haaveillut ja suunnitellut.

Pihamaa on suuri ja katveessa, rinne. Pidän siitä. On ollut monia vuosia, jolloin ei ole ollut voimia tai haluakaan hoitaa sitä enempää kuin välttämättömän. Joinakin syksyinä painoin maahan satoja pieniä sipuleita, pimeässä illassa, valoa odottaen.

Nyt haluaisin täyttää pihan kukilla ja pensailla, reunasta reunaan. Että kukkia olisi kaikkialla, kuten tuossa Leuvenin kasvitieteellisen puutarhan nurkassa. Ei rivissä, vaan lomittain, siellä täällä. Välissä paljasta pihamaata, sammaleista nurmikkoa, valoa.

WP_20140412_014

Löysin Belgiasta metsiä, jotka olivat vaalean vihreitä. Puiden välissä oli paljon tilaa, valo erilaista. Siellä täällä kiipeilivät köynnökset, vallattomina.

Iltaisin olen lukenut, hiukan. Tämän Kyllikki Villan runon löysin:

Miksi tämä huojennus / vanhetessani

Ehkä nuorena / luulin kaikkea paljon vaikeammaksi / en tiennyt / että tarvitsee vain elää

ja aina / elää vain tämä päivä