Lempeä lepo

by katja

DSC_0793

Luostarit ovat otollisia kohteita heille, jotka etsivät salapaikkoja. Ja heille, jotka joskus tuntevat kiusausta vetäytyä maailmasta. Olla ulkopuolella, sivussa. Ei puheluita, tekstiviestejä, sähköpostia. Ei uutisvirtaa, vaihtuvia statuksia, kaveripyyntöjä tai tykkäämisiä. Hiljaisuus.

Luostarit ovat maailmasta vetäytymisen paikkoja, siksi ne kertovat jotakin myös siitä maailmasta, josta on haluttu vetäytyä pois.

DSC_0794

Mihin me menemme, kun haluamme vetäytyä pois? Metsään, merelle, tunturiin? Onko vetäytyminen mahdollista, onnistuuko se?

Viime viikkoina olen miettinyt sitä, mistä ihmisen minuus oikein rakentuu. Kuinka paljon se on erilaisten verkostojen ja toisten ihmisten varassa? Kuinka paljon on olemassa sellaisenaan, hiljaisuudessa, ulkopuolella.

Verkostot ja ihmiset ovat voimavara, mutta joskus ne näyttäytyvät vain vaatimuksina ja odotuksina. Silloin on aika levätä niistä. Jos se on mahdollista.

DSC_0795

Nämä kuvat on otettu Belgiasta, Leuvenin liepeiltä, Abdij van Parkista. Siellä on puisto ja vuonna 1129 perustettu luostari. Päärakennuksessa on kirkko ja pieni museo, kirkon vieressä hautausmaa. Luostarin ympärillä avautuivat pellot ja pyöräilyreitit, lampi ja joutsenia. Luostarin puistoa kunnostettiin parhaillaan.

DSC_0818

Löysin divarista vuonna 1991 julkaistun, Anne Friedin toimittaman kirjan Pieniä sanoja sinulle elämästä. Kirjan ensimmäisellä sivulla ovat Eduard Möriken säkeet: ”Älä hukuta minua/ kipuun tai iloon./ Niiden välillä vain / on lempeä lepo”. Fried kertoo, että hänen vanhempiensa ystävä kirjoitti runon hänen muistokirjaansa.

Jossain kivun ja ilon välissä kulkien, lempeä lepo.

 

Advertisements